tiistai 15. toukokuuta 2012

Katutaideraati: Blind Justice

Vuosina 2008-2009 tuli mielenkiinnolla ja hymyssä suin seurailtua Fifi:ssä ilmestyneen töhryraadin toimintaa. Koska idea on mitä mahtavin, siis töhryraati, eikä pyörää kannata keksiä uudestaan, on allekirjoittanut muokannut omanlaisen pyörän, eipä kovin pramea tai krominen, verrattain Fifin raatiin, mutta käpykylän mittakaavan mukainen, nelihenkinen katutaideraati.
Kaiku ja blogin katutaideraati koostuu henkilöistä: Tarzani, Ulla Dulla, Gillan sekä C48. Iältään raatilaiset ovat 16-48 vuotta. Kahdella raatilaisella on aiempaa graffiti/katutaidetaustaa. Koska katutaide on usein kaikkien ihmisten nähtävillä ilman, että heiltä mitään kysytään, on raadissa hyvä olla mukana henkilöitä jotka eivät graffitikulttuurista omien sanojensa mukaan mitään ymmärrä, mutta jo ammattiensa ja harrastustensa kautta ymmärtävät kauneutta sekä taidetta. Olemmehan jokainen oman ympäristömme arvioijia kaikkine mainoksineen, rakennuksineen, puistoineen, taiteineen ym. juttuineen, siksi myös katutaidetta pitää arvostella.

Fifi:n sanoin "Jos katutaide on taidetta, sitä tulee arvostella."

Katutaideraati arvostelee kaiku ja blogin sattumanvaraisesti valitsemien kuvien töhryjä aika ajoin. Raati ei lähde moralisoimaan minne katutaidepläjäys on sijoitettu tai arvostelemaan kuvien laatua. Teosta arvioidaan asteikolla 1-10. Jokainen raatilainen arvostelee töhryjä omin sanoin tietämättä toistensa arvioista ja tuntematta toinen toistaan, jolloin he eivät pääse vaikuttamaan toistensa mielipiteisiin.





Tartzani: "Juu elikkäs tämä inkkari hahmo joka löytyy melko useasta paikkaa Forssaa on mielestäni hieno ja taiteellinen. Tältä paste-up pitää näyttää! Minä olen nähnyt tämän luultavasti siinä "bronxin" sähköpoksissa (vanhat makasiinit) ja työ oli silloin tehty sanomalehdelle... Tähän stenciliin on saatu hieno hämyinen tunnelma ja nuo kolme layeriä ovat juuri sopivat. Mutta miksi joku on laittanut pacman hahmon tuohon viereen?! Se ei sovi ylvään inkkarin mukaan millään tavalla =( Mutta joka tapauksessa ihan hieno sapluuna työ, paikan olisi tosin voinut valita paremmin, ruskea sähköboksi ei oikeen mätsää väreihin... Työlle arvosanaa 7 ½ verran."


UllaDulla: "...and justice for all! Ekaks tulee mielee Metallica. Tokaks et tää on luultavasti kylän parasta wheapaste antia. Erittäin smothiee ja kliiniä jälkee. taidokkaasti väsätty, luultavasti stencilityö. tykkään viel enempi niistä vihreistä vaikkei niistä metallika tulekkaan samalla tavalla mielee. repaleisena toi näyttää vielä paremmalta mitä ehjänä. Tarra on ihan ok, perus pökäle. Tarra sopii hyvin tumman vihreeseen poksii. Peukkua tälle paketille 7½ pojoa."


Gillan: "Joku ei oo ny alkuunka digaillu tätä teosta ku on noin kaameesti yrittäny nyhtää sitä irti! Mä kyl tykkään tästä! Liekö tarra tai liisteröinti, samasenväliä mutta teos on kokonaisuudessaan makee. Mies huivi silmillään...vaiko nainen? Kenties jeesus? Semmonen kuva, että jaksaa kattella kun tulee monia eri asioita mieleen. 7 p."


C48: "Todella huolitellun näköinen työ. Mielellään näkisin ehjänä. Näyttää spraymaalatulta, vaikka maalausjälki on erittän pehmeää on työ sopivan kivimäisen karkea suurempien maalipisaroiden ansiosta. Varjokuvaaan on saatu hyvin syvyyttä. Tämän maalaaja ei varmastikaan ole lapsi tai aivan nuori. Tekijällä on selkeästi taidot hyppysissä. Sokea oikeus aiheeltaan, sekä siihen liitetty mustavalkoinen värimaailma ovat hyvä yhdistelmä. Kontrastia tuo keltaisella pohjalla olevat numerot sekä vihreä hahmo. Oikeutetusti 8 pistettä."

Yhteispisteet 30, keskiarvo 7,5

Aiemmin raadin pureskelemat teokset:

Katutaideraati: Nooooooot Again sinistä
Katutaideraati: sinistä seinässä
Katutaideraati: kuolaava kuningas ja muita lärvejä
Katutaideraati: tykkiä turkoosia ovessa?
Katutaideraati: lick it up
Katutaideraati: myrkyllisen merkillinen pilvi
Katutaideraati: valkoinen tagi

2 kommenttia:

  1. Ei taas näitä hippisonta_mukataide_teoksia. Ruman väriselle alustalle tehty. Olisi voinut käyttää enemmän värejä teoksessa.Olisi ollut hienompaa valita teoksen henkilöksi joku muu. Huono kuva,jossa taustavalinta ei oikein natsaa teoksen kanssa! Eli loppusanaksi voisi sanoa: keskinkertaista ja jotenkin kehityskelpoista kakkelsonia,mutta rankalla harjoituksella voimme nähdä muutaman vuoden päästä vielä ehkä jopa silmiä miellyttävää taidetta. Tässä vaiheessa annan arvosanaksi TÄYDET NOLLA TÄHTEÄ! Miten teidän arvosteluraatiin pääsee mukaan? Ei vissiinpä tarvitse olla kokemusta millään tasolla katutaiteesta? Iloisin terveisin: eräs blogin seuraaja.

    VastaaPoista
  2. Kiitos syväluotaavasta ja rehellisestä arvostelusta. :) Voit ottaa yhteyttä jakaiku@gmail.com ja sovitaan tapaaminen jossa selviää millainen henkilö olet ja millaisen kokemuksen omaat katutaiteesta. Muutta tuo taitaa olla viestisi perusteella jo aika selvää. :D Ei vissiin kaikilla raatilaisilla ole katutaidekokemusta, kuten tuonne olen jo aiemmin kirjoittanut. Hyvä huomio muuten.;-). Kuka tuo henkilö muuten on? :D

    VastaaPoista