torstai 30. kesäkuuta 2011

Tee se itse -Stash Book

Kaikki on sitä miltä näyttää, tai harvemmin niin on… Pöytä näyttää pöydältä, mutta kätkee sisäänsä muutakin kuin vain vetolaatikot, nimittäin salalokerot. Valaisinkaan ei ole pelkkä valaisin, vaan sen uumenista löytyy salainen kätkö. Ihminen on aina halunnut kätkeä erilaisia tavaroita ja asioita, joita ei ole halunnut muille näyttää. Tässä Tee se itse päivityksessä keskityn helppovalmisteiseen Stash Bookiin, jonne kodin pikku pirpanat voivat kätkeä rahansa, kondominsa, salaisen päiväkirjansa, no, mitä ny kenelläkin on salattavana tai piilotettavana.



 
Stash Bookin valmistusta varten tarvitset liimaa, liimasudin, mattoveitsen, viivaimen ja tylsän kirjan. No, kirjan jota suurin osa ihmisistä ei tulisi koskaan avaamaan. Valinta on helppo, vai onko?

 
Plärää muutama kirjan sivu ennen kuin lähdet leikkaamaan sivuja auki. Näin tavarasi voivat pysyä  salassa, vaikka joku sattuisi kirjaa hieman alusta selaamaan.  Leikkaa mattoveitsellä kirjan sivuun aukko tekstin reunoja pitkin. Toista sama seuraavalle sivulle ja seuraavalle ja seuraavalle ja… kunnes olet leikannut riittävästi sivuja tietylle esineelle tai kirjan loppuun. Jätä kuitenkin muutama sivu pohjaksi.

 
Avaa kirja ensimmäisen aukon kohdalta ja liimaa kaikki leikellyt sivut yhteen. Levitä liimaa kaikkialle ”laatikon” sisäreunoille. Varo liiman levittämistä ensimmäisen leikellyn sivun päälle, ettei aukko liimaannu kiinni kun suljet kirjan asettumaan. Sulje kirja asettumaan luonnolliseen muotoonsa.
 
 
Levitä liimaa pohjasivun reunoille, sulje kirja ja anna kuivua.

 
Ta daa! Olet valmistanut ikioman stash bookin, jonka syövereihin kätket pikkuasiat piiloon muiden silmiltä. Mitähän kaikkea muut huoneen esineet mahtavat todellisuudessa olla? Hmmm…




 

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Dyykkaus

Välillä tulee pysähdyttyä seuraamaan nykymaailman yhä kiihtyvämpää kulutushysteriaa, jossa kaikki ovat häviäjiä. Voitot ja uuden kimallus jää aika pieneksi sen loiston rinnalla, mikä vielä nurkan takana odottaa. "Hyi helvetti! Jostain limasesta roskiksesta. Vain köyhät ja spurgut dyykkaa". Puheli eräs naikkonen H&M kassit pullottaen kertakäyttökulttuurin laatutyötä. Totta, jotkut elävät 420€:n perustuella. Summa ei riitä elämiseen, heidän on pakko dyykata elääkseen. Hienoperseitä ja väärin kasvatettuja on aivan liikaa. Eipä sillä, tuleehan sitä tuettua jos jonkunmoisia yrityksiä ja ostettua uutta, kertakäyttöistä shaibakkaa, mutta aina niin ei tarvitse olla. Lukemattomat huiput ja vähemmän huiput löydöt ovat saaneet allekirjoittaneesta uuden omistajan ja miksikä ei, kun tarjolla on välillä lähes täysin uuden veroista, käyttökelpoista, eikä aina niin edullistakaan materiaa.

Roskisdyykkaus on todella loistava irtiotto tavanomaisesta, voittaa kybällä biletyksen ja sen tuoman darran. Dyykatessa tapaa mielenkiintoisia ihmisiä, joihin ei muuten tulisi törmättyä. Hitto, jos eläminen on oikeasti niin stereotyyppistä kuin useimpien kohdalla näyttää olevan, olisi köyhyydessä ja dyykkauksessa juurillepaluun paikka. Roskiksien penkominen se vasta nöyryyttä opettavaa onkin. Jotkut hakevat nöyryyttä aineista tai koittavat opettaa sitä toisille, nostamalla itsensä korkeampaan asemaan. Hitto, dyykatkaa, eläkää muutama vuosi "kurjuudessa", niin se vähä ja pienikin asia jonka saa tuntuu lottovoitolta.

Dyykatessa on hyvä pitää mielessä muutama asia. Käytöstavat ja se, ettei aivan missä tahansa välttämättä tarvitse roskiksia hoonata. Ihmisten yksityisyyttä pitää osata kunnioittaa. Asiasta enemmän ytimekkäässä käsikirjassa: Siltala-Huovinen, Tarja Roskisdyykkarin käsikirja


 Jutustelua dyykkauksesta: http://www.dyykkarit.tk/



 
 Edellisellä dyykkausreissulla tarttui mukaan mm. läjä C-kasetteja, joita aion käyttää taiteentekemisessä. Myös kuvan kolme leimallista pääsevät taiteentekovälineiksi.  

 
Pieni arkistolaatikko sai uuden elämän cappiloorana. Nyt pysyy suuttimet nätisti lajiteltuna. 

 
Ibico Ibimaster 400 kierresidontalaite. Tällä masiinalla onnistuu vaikkapa omien blackbookkien väsäys pienellä vaivalla. Kannet ja sivut, tietysti roskiksesta. ;)



sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Kirja: Can’t stop, Won’t stop -hiphopsukupolven historia



Chang, Jeff:  Cant stop, Wont stop : hiphopsukupolven historia  
Kustantaja: Like
Ilm.: 11/2008
Suomentaja: Haavisto, Laura
Sidosasu: nidottu, kovakantinen
Sivumäärä: 572
ISBN: 978-952-471-799-1

Alkuteos: Can’t Stop Won’t Stop: A History of the Hip-Hop Generation
Ilm.: 2005


Kaikki hyvä ja laadukas ei suinkaan ole aina kallista. Muutama hetki sitten tuli törmättyä Humppalan Kirjapörssin kirjavalikoimissa HipHop historian mestariteokseen. Kirjaa saatavilla kyseisestä pörssistä hintaan: 14.90€. Hintahan on halvennus näin mahtavaa opusta kohtaan. Nyt siis upea tilaisuus hankkia kyseinen kirja erittäin edukkaasti. Ehdoton ostos!



Kattava kartoitus hiphopin synnystä ja sen aiheuttamasta kulttuurivallankumouksesta.

Can’t Stop Won’t Stop kertoo hiphopmusiikin syntytarinan energisesti, oivaltavasti ja ennennäkemättömän perinpohjaisesti. Se lähtee liikkeelle hiphopin alkutahdeista Jamaikalla 1960-luvulla, luotaa mullistavan undergroundliikkeen muotoutumista Bronxissa ja tarkastelee hiphopin muuttumista valtavirtamusiikiksi ja musiikkiteollisuuden kultaiseksi hanheksi.

Mustaa rytmiä ja katujen kiihkoa sykkivä historiikki esittelee kaikki hiphopkulttuurin olennaisimmat elementit ja tekijät: deejiit, MC:t, b-boyt, graffititaiteen, mustan kansalliskiihkon, katubileet, käänteentekevät singlet ja levyt, hiphopkulttuurin värikkäät eminenssit Grandmaster Flashin, Afrika Bambaataan ja teoksen esipuheen kirjoittaneen DJ Kool Hercin sekä lukuisat muut tärkeät artistit, levy-yhtiövaikuttajat, elokuvantekijät ja kirjailijat.

Hiphopin syntytarina on samalla urbaania sosiaali- ja kulttuurihistoriaa. Hiphop on muokannut paitsi popmusiikkia myös koko Amerikan historiaa ja kulttuuria kolmen vuosikymmenen ajan. Teos luotaa kiinnostavasti myös hiphopaktivismin nousua ja niitä ideologisia ristiriitoja, jotka syntyivät hiphopin muututtua kulutustuotteeksi.


 Kalifornialainen toimittaja Jeff Chang antaa teoksellaan äänen kokonaiselle sukupolvelle. Hän haastatteli sitä varten satoja ihmisiä ja teki taustatutkimuksia yli kymmenen vuotta. Chang on yksi vaikutusvaltaisen hiphoplevy-yhtiö SoleSidesin perustajista, ja hänen artikkeleitaan on ilmestynyt muun muassa The Village Voicessa, Rap Pagesissa ja Spinissä.


 "Uskokaa pois: tämä ei ole mikä tahansa rapkirja... Kiihdyttävä, valaiseva ja kaikkea muuta kuin likinäköinen. Changin teoksen laaja-alaisuus herättää kunnioitusta."
 - Hiphoptaiteilija DJ Shadow

"Can’t Stop Won’t Stop lienee perusteellisin koskaan tehty hiphophistoriikki, ja sitä voi suositella kaikille aiheesta kiinnostuneille."
 - Laura Haapala, Seura

"Jeff Changin Can’t Stop Won’t Stop - Hiphopsukupolven historia esittelee musiikkigenren kehityskulun kiinnostavasti ja perusteellisesti, sammakkoperspektiiviä oivaltavasti hyödyntäen."
 - Matti Komulainen, Turun Sanomat

"Räppäreiden ja b-boyden tarinaa ei ole aiemmin kartoitettu tällaisella peripohjaisuudella."
 - Anne Rask, Etelä-Saimaa

"Can’t Stop Won’t Stopissa on yli 500 sivua, joten Changilla on ainakin ollut paljon tilaa käsitellä hiphop-kulttuuria. Hän esittää kysymyksiä ja etsii niille vastauksia, joiden kautta kirja auttaa lukijaa ymmärtämään hiphopia."
 - Panu Hietaneva, Helsingin Sanomat

 LIKE 

torstai 23. kesäkuuta 2011

Take Away Art

Taa taa, saa ottaa taidetta kaduilta. Rullailin viime kuussa munamankelilla vikkelän rennosti pitkin Fogen katuja. Kaduilta tuli bongattua lukuisia Take away art tuotoksia, joita olisin kuvannut het heti, mutta harmikseni en hoksannut ottaa kameraa mukaan tuolle reissulle. Muutama päivä taidelöydösten jälkeen lähdin uudelle reissulle kameran kera. Suuri osa mosaiikeista ja stencileistä oli otettu parempaan talteen ja hyvä niin, vaikka oma saalis jäikin laihaksi. Ehkäpä Take Away Art on kuitenkin vielä suhteellisen tuntematon käsite ota mukaan-kulttuurissamme, vaikka pitsat ja kebaanit vaihtavatkin tiuhaan omistajaa, osa teoksista oli silminnähden sabotoitu pirstaleiksi. Toki kohtelu on monenkirjavaa ilmaisella ja monen sään kokevalla taiteella. Meitä ja meistä on moneksi.

Tämän kaltaista taidetta sopisi nähdä myöhemminkin ja ottaa talteen itsekin, sillä taide kuuluu kaikille. Hyvänä puolena näkisin vielä noiden taidepläjäysten kiinnityksen. Se oli hoidettu mielestäni mallikkaasti. Paikka paikoin oli jäljellä vain pieni määrä helposti irroitettavaa teippiä, joista ei kummoisia jälkiä jäänyt, verrattain vaikkapa suureen osaan katujen julisteita.

Unohtamatta pientä kritiikkiä täytyy sanoa, että osa teoksista toi kieltämättä mieleen plagioinnin. Etenkin mosaiikkityöt olivat kuin suoraan Invaderin valmistamia. Mieleen putkahti kuitenkin katutaiteilija Banksyn varastamat sanat: ”Bad artists imitate, Great artists steal” –Picasso.




 
Kuvissa vielä kuvaushetkellä paikallaan olleita töitä. Harmikseni parhaat stencil-maalaukset oli ehditty kerätä parempiin arkistoihin.


  

lauantai 18. kesäkuuta 2011

Tekemisen ilosta ja tarpeesta: Julisteita

Opiskellessa ysärin alussa, tuli väsättyä piirtämällä ja leikkaa-liimaa -menetelmällä muutamiin häppeningeihin julisteita. Vaikka koulutus ei graaffinen ollutkaan, eikä muutenkaan sen alan koulutusta löydy, nakitettiin julisteiden väsäys usein meikäläiselle. Ilollahan niitä tuli tehtyä, vaikka pitkälti tökeröä ja valmiiksi pureskeltua jälkeä sainkin aikaiseksi. Sittemmin on tullut kokeiltua julisteiden väsäilyä kuvankäsittelyohjelmalla ja yhdistelemällä eri tekniikoita. Vaikkeivät kaikki projektit syystä tai toisesta olekaan saatu viety loppuun, toisin sanoen ideasta toteutukseen, on pikku näpräily ollut aina mukavaa ja antoisaa. Kun väsäilee puhtaasta tekemisen ilosta ja ideoiden lätkimisestä päästä paperille, huomaa saaneensa aikaiseksi jotain itselleen positiivista. Joskus, vaikka sitten harvoin, voi joku satunnainen sankari ilahtua meitsin tekeleistä.







Urban Ninja -Ritsa




Ninjat ovat olleet kautta aikojen tunnettuja mitä eriskummallisimmista taidoista ja aseista, niin myös urbaanit ninjat. Tässä päivityksessä keskityn yhteen urbaanin ninjan välineeseen, ritsaan. Ritsa olkoo aloitusase, joka lelunakin tunnetaan, jatkoa varmasti seuraa... Kaupunkiviidakossa lymyilee mitä omituisimpia urbaanin ninjan vihollisa, on liman rottaa, räksyä, lokkia ja vaikka mitä näätää. Tässä DIY väline joilla nuo ryökäleet voi nurkista häätää. Ritsa ja sen ruoka on jopa inspiroinut muusikoita tekemään vekkulin kappaleen aiheesta.




Ritsa, Sling shot, Flexta, Kuminauhapyssy...rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Ritsa tuli itselleni tutuksi kohtalaisen aikaisin lapsuusiässä. Taisi olla samoihin aikoihin ninjabuumin kanssa, ellei jo paljon aiemmin. Paremmin ritsa tuli tutuksi varhaisnuoruudessa. Useista hauskoista ja vähemmän hauskoista ritsahetkista onkin kiittäminen silloista lapsuudenkaveriani, jonka voisin nimetä näin jälkikäteen asioita mietittyäni "asemestariksi". Asemestari hallitsi mitä mielikuvituksellisimpien aseiden valmistamisen, vaikka kaikki paukut eivät hänen opissaan paukkuneetkaan toivotunlaisesti, saimme sentää rutkasti savua ja kaaosta aikaan. Ahhh... lapsuusmuistoja, tämä taitaa olla sitä retroa parhaimmillaan!



 
Hanki kuvan mukaiset välineet. Parhaat kuminauhat ovat leveitä "postikumilenkkejä" toisin kuin kuvan 1,5mm kuminauhat. Puukko, sakset, kuminauhaa, puuvillanyöriä ja nahkaa. Pienillä tarpeilla saa yllättävän paljon aikaan.


 
Etsi ryteikkö. Paju käy hyvin. Nopean kasvun omaavana sitä on toisinaan riesaksi asti, joten ei haittaa jos tienvarrresta poimii oksan jos toisenkin. Toki muukin puu käy varsin hyvin. Etsi ryteiköstä sopiva haara. Sopiva ritsan y-haara on symmetrisen tasapainoinen. Veistele haarasta kuvan mukainen, muista kumpaankin haaran päähän kumilenkeille urat.


 
Leikkaa nahkapalasta noin 3 x 7cm lippa ja pyöristä kulmat. Tee lipan molempiin päihin pienet reiät. Taita pää kerrallaan kaksinkerroin ja leikkaa puoliympyrä. Kaiuta toiseen päähän sama. Nahkaa saat risasta rotsista, vanhoista kengistä tai vaikkapa mummovainaan käsiveskasta. Kirpputorit tarjoavat kaikenlaista hyvää materiaalia tee se itse hemmoille.


 
Kerää kuminauhoja neljään erilliseen nippuun, kuhunkin noin 15 lenkkiä. Kumilenkkien määrä riippuu käyttäjän voimasta. Kuvissa 80mm kuminauhoja, jolloin kumpaankin ritsan sivuun tulee kaksi kuminauhanippua. Solmi kaksi kuminauhanippua kuvan mukaisesti ja kaiuta toiset kaksi nippua samaan tapaan. Jos käytät lyhyempiä lenkkejä, kannattaa riittävän pituuden saamiseksi sitoa 3 tai 4 nippua yhteen per sivu.


 
Työnnä puuvillanyöri kuminauhapötkön lenkkien läpi ja työnnä sen päät nahkalipan reiästä. Vedä kumilenkkejä hieman esiin lipan reiästä puuvillanyörillä ja pujota kuminauhapötkön toinen pää kuminauhalenkin läpi. Kiristä vetämällä. Toista sama toisella kuminauhapötköllä.


 

 
Kiedo kuminauhanippu ritsan y-haaran loviosaan. Venytä kumilenkkejä ja kiedo puuvillanyöri tukevasti niiden ympärille kuvan mukaisesti ja solmi huolella, tai parhaalla katsomallasi tavalla. Tee sama toiseen päähän. Kiinnittämiseen sopii myös paksuhko rautalanka tai sähköjohto.



 
Ritsa on valmis. Testaa, fiksaa ja muuntele tarpeen mukaan. Työ tekijäänsä opettaa ja harjoittelu tekee mestarin myös shottailussa. 


Pyöreähköt 5-15mm kivet sopivat hyvin ammuksiksi. Litteämmät kivet lähtevät helposti liiraamaan harakoille, eivätkä tahdo lentää kunnolla suoraan. Hyviä ammuksia saat vanhoista kuulalaakereista tai tyhjistä spraykannuista, myös marmorikuulat soveltuvat hyvin ammuksiksi. 


Olet ottanut askelee eteenpäin tullaksesi urbaaniksi ninjaksi. Väline ei tee kenestäkään vielä urheilijaa, vaan välinettä on osattava käyttää. Ninjat tunnetaan kurinalaisesta harjoittelusta, tarpeen tulle jyvät erotellaan akanoista, oletko iso poika vai urbaani ninja, se riippu täysin skilssestäsi. Hoja, holjaa o ja ninja kova!



tiistai 14. kesäkuuta 2011

Letraset Promarkerit Vol. 2

Viime kuussa esittelin pikaisesti Letraset Promarker tusseja. Päivityksestä jäi uupumaan tussien testaus ja näytepalat, johon paneudun tällä kertaa muutaman luonnoksen voimin. Luonnoksissa käytetty pääasiassa Promarkereita, lisänä piskuisen Molotowin ONE4ALL tusseja mm. laineihin.

Olen vielä aika kokematon noiden tussien käytön suhteen, joten antakaan anteeksi leluuteni. Kokemuksen karttuessa jälki saattaa parantua ja rentoutua. Kenties voin olla vielä joskus Promarkkerien arvoinen suttaaja. Pidemmittä puheitta töhryluonnoksiin. :-)




Tässä luonnoksessa on tehty yhteistyötä. Letterien lainit saatu valmiina, johon on sittemmin hoonattu 3D ja boltsi ym. säpinä.




Kyseiset luonnokset on poimittu erään projektin suuremmasta luonnoskokoelmasta. Jos suuremmat voimat suosivat, voi jokin noista kolmesta tai jopa jokainen olla joskus maalattuna kadulla tai muualla. Yrittänyttä ei laiteta, eikä mahalaskuja lasketa.

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Tee se itse -Can Refiller

Netti pursuaa nykyisin monentasoisia ja pääasiassa kolmannella äidinkielellä sepitettyjä DIY ohjeita. Muiden muassa Youtube, Metacafe ja Vimeo tarjoavat monenmoisia luovia vinkkejä ja ohjeita. Enpä lähde tässä päivityksessä linkittämään noihin videoihin, vaan keskityn kaiuttelemaan tekstiä ja kuvia omasta Can Refiller versioista.


 
Hanki kuvan mukaiset tarpeet. Letkuksi käy vaikkapa ilmapumpun letkua akvaarioliikkeestä.


 
Käytä urossuuttimia kuten NY fätti tai skini. Leikkaa suuttimen ”hattu” pois ja lopuksi suutinpillin umpinainen pää niin, että puhallettaessa ilma kulkee pillin läpi vaivatta.


 
Kuumenna letkun päätä ja tunge suutinpilli paksumpi pää edellä tukevasti pehmeän letkun sisään. Voit kuumentaa sytkärillä vielä hieman ja puristaa letkua tukevammaksi pillin ympärille.



Peilaa letkua pilleineen valoa vasten jotta näet minne asti suutinpillin paksumpi pää ulottuu. Leikkaa letku poikki. Jätä kuitenkin tyhjää letkuosaa sen verran, että täytettävän uroskannuventtiilin putki menee pauttiarallaa puoliksi letkun sisälle pysähtyen suutinpillin paksuun päähän. Voit vielä kuumentaa letkun päätä ja supistaa sitä sormien välissä ennen kannuun asettamista. Näin saat refillerista tiiviimmän, eikä maalia roisku niin pahasti kannua täytettäessä. Tällä refillerilla täytät uroskannuja naaraskannulla tai toisinpäin.


 
Naaraskannuja voi täyttää naaraskannulla tuunaamalla refillerin, jossa letkunpätkän kumpaankin päähän asetetaan suutinpillit. Uroskannun saat täytettyä uroskannulla käyttämällä pelkästään lyhyttä letkunpätkää, jonka sisään asetat uroskannujen venttiiliputket. Joissain ohjeissa uroskannuja täytetään vain painamalla urosventtiilejä yhteen. Vähemmällä roiskeilla pääset kuitenkin käyttämällä letkunpätkää.


 
Aseta refiller varovasti täytettävän tyhjän aerosolipurkin venttiiliin. Pyöritä kannu refillereineen täyttävän kannun venttiiliin.Tässä vaiheessa ympärille kannattaa kietoa paperi tai pala kangasta estämään pahimpia roiskeita. Paina kannuja varovasti yhteen välillä käännellen kannuparia ylösalaisin. Kannu alkaa pikku hiljaa täyttyä. Täytettävää kannua voi pitää muutaman tunnin pakastimessa ennen täyttämistä, jolloin kannu täyttyy paremmin. Voit toistaa pakastamisen täyttämisen jälkeen ja koettaa täyttää kannua lisää.



Refillerilla voit täyttää käytetyt dödö-, hiuslakka-, lukkosula yms. spraypurkit kustomoidulla maaliseoksella. Käytännössä mistä tahansa spraykannusta voi tehdä spraymaalikannun. Ohje toimii pienien värimäärien valmistukseen, riippuen täytettävän kannun koosta, kannujen lämpötilasta ja paineesta. Kannattaa huomioida täytettävän kannun entinen käyttötarkoitus, sillä esim. muotovaahto- ja lukkosulakannujen sisältä uupuu kannun pohjalle ylettyvä venttiililetku. Koska kyseiset kannut on suunniteltu käytettäväksi ylösalaisin, toimivat ne myös täytettyinä parhaiten ylösalaisin tai vaakasuoraan.
Kustomoituja värisävyjä saat täyttämällä kannua kahdella eri värillä. Testaa, fiksaa ja muuntele, jos tarve vaatii.


Huom! Ohjeiden laatija ei ota vastuuta ohjeiden tulkinnoista ja niiden toteuttamisesta. Painekakkausten käsittelyyn liittyy aina puhkeamisen vaara!

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Katutaidetta Fogessa

Käpykylämme kaduilla kajahtelee uudenlaisia kaikuja, jotka allekirjoittaneenkin korviin jaksavat kantautua. Olenkin varmaan niitä viimeisiä jotka tuosta kaiusta kuulevat. Käsittelempä silti tässä hieman noita ääniä. Siis katutaide, mikä ihmeen katutaide? Taas jotain töhryjä? Olen saanut kuulla turhan monen viidakon kunkun suusta.

Kaippa katutaiteen voi määritellä monella tapaa, enpä lähde etsimään sanakirjoista käännöstä ko. sanalle, sillä tuskin saan kovinkaan kattavaa vastausta. Siksipä pohdin miten itse käsitän sanan katutaide.
Katutaiteesta tulee ensimäiseksi mieleen kadulla oleva taide. Niinpä katusoittajat, miimikot, jonglöörit ym. performanssitaiteilijat kaduilla ovat varmasti katutaiteilijoita. Mutta katutaide on paljon enemmän. Kuten tässä blogissa muutaman kerran aiemmin olen käsitellyt graffiteja, stikkereitä, stencileitä ja paste upseja, ovat nekin katutaidetta. Tuohon kuvataidepuoleen onkin mukavampi keskittyä, sillä se on tällä hetkellä kaikkein eniten lähellä sydäntä. Kaiken lisäksi katutaide/graffiti on tällä hetkellä kovin muodikasta, vaikka moni saattaa vieroksua kyseistä sanaa graffiteista puhuttaessa.

Kaupungissamme on vain vähän katutaidetta ja sekin suuremmiksi osin laitonta tai semilaitonta. Tai ehkä yllättävän paljon kaupungin kokoon ja asukasrakenteeseen nähden. Semilaittomalla tarkoitan etenkin take away taidetta, eli ota mukaan taidetta ja sähköbokseihin kiinnitettyjä tarroja. Vertaan noita katutaidetarroja kaupunkimetsuri Tapsan keltaisiin mainostarroihin, jos niille ei ole kysytty lupaa, mutta varmasti niitä voi verrata julisteisiin, joita luvatta teipataan usein sähkömuuntajiin. Huvittuneena olen seurannut, kuinka jotkut sähköboksit on koitettu puhdistaa tarroista, mutta ovat jääneet todella törkyiseen kuntoon, voiton vie kuitenkin törkyisyydessään nuo boksit joihin julisteita on teippailtu. Kaupunki ei ole koskaan täysin puhdas, se on ihmisten näköinen.

Katutaide on osa katukuvaa ja katukulttuuria. Se ei useinkaan maksa katsojalle mitään. Puhdistuskuluina aina liikaa, mutta silloin kohdennetut varat on saatettu sijoittaa ajattelemattomasti. Ehkäpä noista syistä joidenkin on vaikea arvostaa tai mieltää katutaidetta taiteeksi. Katutaidetta vertaisin osittain avandgard tai nykytaiteeseen, sillä katutaiteesta löytyy paljon samankaltaisuuksia noihin taiteen genreihin, joskin myös täysin poikkeavaa matskua löytyy.

Nuo uudet kaiut joista puhuin alussa saa nyt sijan. Eli katutaide on yllättäen saanut jalansijaa ja kiinnostusta lasten ja nuorten taholta. Nimittäin tässä keväällä Forssan lasten ja nuorten kuvataidekoulun syventävien oppilaat ovat päässeet tutustumaan katutaiteeseen kahden päivän ajan. Lyhytkurssi oli täynnä ja se otettiin vastaan ilmeisen kiinnostuneen innostuneina.



 
Muutamien nuorten tuotoksia 2 x 6h kestäneeltä katutaide lyhytkurssilta.



Katutaideopetus on onneksi saamassa jatkoa uuden kuvisryhmän muodossa nimellä Katutaide!
Näemmekö laillista katutaidetta entistä enemmän kaduilla? Toivottavasti. Ja sitä rataa muutettua etenkin lasten ja nuorten vanhempien sekä kaupunkimme virkamiesten suhtautumista graffiteihin ja katutaiteeseen. Eipä soisi kuulevan enää yhdenkään vanhemman suusta, ettei heidän lapsensa saa osallistua esim. graffiteihin liittyvään keskustelutilaisuuteen. Vapaus lapsille ja nuorille! Tabuna aihe saa vain nopeasti raadollisemman muodon, huolimattomasti ja taitamattomasti toteutettuina ”graffiteina”. Eipä asiaa auta Poliisi-isien provosointikaan. Asiaan pitää suhtautua asiana, ei tunteella, vaikka moni niin kovin haluaa vaikeilla ja luoda graffiteja maalaavista luuseri kuvan. Ei se vain niin mene.

Laillisen graffitiseinän tarve sen kun kasvaa! Virkamiesten ja päättäjien onkin nyt syytä vakavasti tarttua haasteeseen ja luoda tarpeille puitteet. Emmehän halua olla rakentamassa järjettömän virheää Forssan seutua.


Alkuperäinen teksti ja kuvat: anonyymi