lauantai 18. kesäkuuta 2011

Urban Ninja -Ritsa




Ninjat ovat olleet kautta aikojen tunnettuja mitä eriskummallisimmista taidoista ja aseista, niin myös urbaanit ninjat. Tässä päivityksessä keskityn yhteen urbaanin ninjan välineeseen, ritsaan. Ritsa olkoo aloitusase, joka lelunakin tunnetaan, jatkoa varmasti seuraa... Kaupunkiviidakossa lymyilee mitä omituisimpia urbaanin ninjan vihollisa, on liman rottaa, räksyä, lokkia ja vaikka mitä näätää. Tässä DIY väline joilla nuo ryökäleet voi nurkista häätää. Ritsa ja sen ruoka on jopa inspiroinut muusikoita tekemään vekkulin kappaleen aiheesta.




Ritsa, Sling shot, Flexta, Kuminauhapyssy...rakkaalla lapsella on monta nimeä.
Ritsa tuli itselleni tutuksi kohtalaisen aikaisin lapsuusiässä. Taisi olla samoihin aikoihin ninjabuumin kanssa, ellei jo paljon aiemmin. Paremmin ritsa tuli tutuksi varhaisnuoruudessa. Useista hauskoista ja vähemmän hauskoista ritsahetkista onkin kiittäminen silloista lapsuudenkaveriani, jonka voisin nimetä näin jälkikäteen asioita mietittyäni "asemestariksi". Asemestari hallitsi mitä mielikuvituksellisimpien aseiden valmistamisen, vaikka kaikki paukut eivät hänen opissaan paukkuneetkaan toivotunlaisesti, saimme sentää rutkasti savua ja kaaosta aikaan. Ahhh... lapsuusmuistoja, tämä taitaa olla sitä retroa parhaimmillaan!



 
Hanki kuvan mukaiset välineet. Parhaat kuminauhat ovat leveitä "postikumilenkkejä" toisin kuin kuvan 1,5mm kuminauhat. Puukko, sakset, kuminauhaa, puuvillanyöriä ja nahkaa. Pienillä tarpeilla saa yllättävän paljon aikaan.


 
Etsi ryteikkö. Paju käy hyvin. Nopean kasvun omaavana sitä on toisinaan riesaksi asti, joten ei haittaa jos tienvarrresta poimii oksan jos toisenkin. Toki muukin puu käy varsin hyvin. Etsi ryteiköstä sopiva haara. Sopiva ritsan y-haara on symmetrisen tasapainoinen. Veistele haarasta kuvan mukainen, muista kumpaankin haaran päähän kumilenkeille urat.


 
Leikkaa nahkapalasta noin 3 x 7cm lippa ja pyöristä kulmat. Tee lipan molempiin päihin pienet reiät. Taita pää kerrallaan kaksinkerroin ja leikkaa puoliympyrä. Kaiuta toiseen päähän sama. Nahkaa saat risasta rotsista, vanhoista kengistä tai vaikkapa mummovainaan käsiveskasta. Kirpputorit tarjoavat kaikenlaista hyvää materiaalia tee se itse hemmoille.


 
Kerää kuminauhoja neljään erilliseen nippuun, kuhunkin noin 15 lenkkiä. Kumilenkkien määrä riippuu käyttäjän voimasta. Kuvissa 80mm kuminauhoja, jolloin kumpaankin ritsan sivuun tulee kaksi kuminauhanippua. Solmi kaksi kuminauhanippua kuvan mukaisesti ja kaiuta toiset kaksi nippua samaan tapaan. Jos käytät lyhyempiä lenkkejä, kannattaa riittävän pituuden saamiseksi sitoa 3 tai 4 nippua yhteen per sivu.


 
Työnnä puuvillanyöri kuminauhapötkön lenkkien läpi ja työnnä sen päät nahkalipan reiästä. Vedä kumilenkkejä hieman esiin lipan reiästä puuvillanyörillä ja pujota kuminauhapötkön toinen pää kuminauhalenkin läpi. Kiristä vetämällä. Toista sama toisella kuminauhapötköllä.


 

 
Kiedo kuminauhanippu ritsan y-haaran loviosaan. Venytä kumilenkkejä ja kiedo puuvillanyöri tukevasti niiden ympärille kuvan mukaisesti ja solmi huolella, tai parhaalla katsomallasi tavalla. Tee sama toiseen päähän. Kiinnittämiseen sopii myös paksuhko rautalanka tai sähköjohto.



 
Ritsa on valmis. Testaa, fiksaa ja muuntele tarpeen mukaan. Työ tekijäänsä opettaa ja harjoittelu tekee mestarin myös shottailussa. 


Pyöreähköt 5-15mm kivet sopivat hyvin ammuksiksi. Litteämmät kivet lähtevät helposti liiraamaan harakoille, eivätkä tahdo lentää kunnolla suoraan. Hyviä ammuksia saat vanhoista kuulalaakereista tai tyhjistä spraykannuista, myös marmorikuulat soveltuvat hyvin ammuksiksi. 


Olet ottanut askelee eteenpäin tullaksesi urbaaniksi ninjaksi. Väline ei tee kenestäkään vielä urheilijaa, vaan välinettä on osattava käyttää. Ninjat tunnetaan kurinalaisesta harjoittelusta, tarpeen tulle jyvät erotellaan akanoista, oletko iso poika vai urbaani ninja, se riippu täysin skilssestäsi. Hoja, holjaa o ja ninja kova!



1 kommentti: