torstai 23. kesäkuuta 2011

Take Away Art

Taa taa, saa ottaa taidetta kaduilta. Rullailin viime kuussa munamankelilla vikkelän rennosti pitkin Fogen katuja. Kaduilta tuli bongattua lukuisia Take away art tuotoksia, joita olisin kuvannut het heti, mutta harmikseni en hoksannut ottaa kameraa mukaan tuolle reissulle. Muutama päivä taidelöydösten jälkeen lähdin uudelle reissulle kameran kera. Suuri osa mosaiikeista ja stencileistä oli otettu parempaan talteen ja hyvä niin, vaikka oma saalis jäikin laihaksi. Ehkäpä Take Away Art on kuitenkin vielä suhteellisen tuntematon käsite ota mukaan-kulttuurissamme, vaikka pitsat ja kebaanit vaihtavatkin tiuhaan omistajaa, osa teoksista oli silminnähden sabotoitu pirstaleiksi. Toki kohtelu on monenkirjavaa ilmaisella ja monen sään kokevalla taiteella. Meitä ja meistä on moneksi.

Tämän kaltaista taidetta sopisi nähdä myöhemminkin ja ottaa talteen itsekin, sillä taide kuuluu kaikille. Hyvänä puolena näkisin vielä noiden taidepläjäysten kiinnityksen. Se oli hoidettu mielestäni mallikkaasti. Paikka paikoin oli jäljellä vain pieni määrä helposti irroitettavaa teippiä, joista ei kummoisia jälkiä jäänyt, verrattain vaikkapa suureen osaan katujen julisteita.

Unohtamatta pientä kritiikkiä täytyy sanoa, että osa teoksista toi kieltämättä mieleen plagioinnin. Etenkin mosaiikkityöt olivat kuin suoraan Invaderin valmistamia. Mieleen putkahti kuitenkin katutaiteilija Banksyn varastamat sanat: ”Bad artists imitate, Great artists steal” –Picasso.




 
Kuvissa vielä kuvaushetkellä paikallaan olleita töitä. Harmikseni parhaat stencil-maalaukset oli ehditty kerätä parempiin arkistoihin.


  

2 kommenttia:

  1. Harmi kun tossa on vaan noita invaidereita :(

    VastaaPoista
  2. Totta. En vaan ehtinyt aiemmin kuvaamaan ja sitten kun ehdin, niin parhaat oli jo viety päältä. Sentään jotain rippeitä oli jäljellä.

    VastaaPoista