keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Katutaidetta Fogessa

Käpykylämme kaduilla kajahtelee uudenlaisia kaikuja, jotka allekirjoittaneenkin korviin jaksavat kantautua. Olenkin varmaan niitä viimeisiä jotka tuosta kaiusta kuulevat. Käsittelempä silti tässä hieman noita ääniä. Siis katutaide, mikä ihmeen katutaide? Taas jotain töhryjä? Olen saanut kuulla turhan monen viidakon kunkun suusta.

Kaippa katutaiteen voi määritellä monella tapaa, enpä lähde etsimään sanakirjoista käännöstä ko. sanalle, sillä tuskin saan kovinkaan kattavaa vastausta. Siksipä pohdin miten itse käsitän sanan katutaide.
Katutaiteesta tulee ensimäiseksi mieleen kadulla oleva taide. Niinpä katusoittajat, miimikot, jonglöörit ym. performanssitaiteilijat kaduilla ovat varmasti katutaiteilijoita. Mutta katutaide on paljon enemmän. Kuten tässä blogissa muutaman kerran aiemmin olen käsitellyt graffiteja, stikkereitä, stencileitä ja paste upseja, ovat nekin katutaidetta. Tuohon kuvataidepuoleen onkin mukavampi keskittyä, sillä se on tällä hetkellä kaikkein eniten lähellä sydäntä. Kaiken lisäksi katutaide/graffiti on tällä hetkellä kovin muodikasta, vaikka moni saattaa vieroksua kyseistä sanaa graffiteista puhuttaessa.

Kaupungissamme on vain vähän katutaidetta ja sekin suuremmiksi osin laitonta tai semilaitonta. Tai ehkä yllättävän paljon kaupungin kokoon ja asukasrakenteeseen nähden. Semilaittomalla tarkoitan etenkin take away taidetta, eli ota mukaan taidetta ja sähköbokseihin kiinnitettyjä tarroja. Vertaan noita katutaidetarroja kaupunkimetsuri Tapsan keltaisiin mainostarroihin, jos niille ei ole kysytty lupaa, mutta varmasti niitä voi verrata julisteisiin, joita luvatta teipataan usein sähkömuuntajiin. Huvittuneena olen seurannut, kuinka jotkut sähköboksit on koitettu puhdistaa tarroista, mutta ovat jääneet todella törkyiseen kuntoon, voiton vie kuitenkin törkyisyydessään nuo boksit joihin julisteita on teippailtu. Kaupunki ei ole koskaan täysin puhdas, se on ihmisten näköinen.

Katutaide on osa katukuvaa ja katukulttuuria. Se ei useinkaan maksa katsojalle mitään. Puhdistuskuluina aina liikaa, mutta silloin kohdennetut varat on saatettu sijoittaa ajattelemattomasti. Ehkäpä noista syistä joidenkin on vaikea arvostaa tai mieltää katutaidetta taiteeksi. Katutaidetta vertaisin osittain avandgard tai nykytaiteeseen, sillä katutaiteesta löytyy paljon samankaltaisuuksia noihin taiteen genreihin, joskin myös täysin poikkeavaa matskua löytyy.

Nuo uudet kaiut joista puhuin alussa saa nyt sijan. Eli katutaide on yllättäen saanut jalansijaa ja kiinnostusta lasten ja nuorten taholta. Nimittäin tässä keväällä Forssan lasten ja nuorten kuvataidekoulun syventävien oppilaat ovat päässeet tutustumaan katutaiteeseen kahden päivän ajan. Lyhytkurssi oli täynnä ja se otettiin vastaan ilmeisen kiinnostuneen innostuneina.



 
Muutamien nuorten tuotoksia 2 x 6h kestäneeltä katutaide lyhytkurssilta.



Katutaideopetus on onneksi saamassa jatkoa uuden kuvisryhmän muodossa nimellä Katutaide!
Näemmekö laillista katutaidetta entistä enemmän kaduilla? Toivottavasti. Ja sitä rataa muutettua etenkin lasten ja nuorten vanhempien sekä kaupunkimme virkamiesten suhtautumista graffiteihin ja katutaiteeseen. Eipä soisi kuulevan enää yhdenkään vanhemman suusta, ettei heidän lapsensa saa osallistua esim. graffiteihin liittyvään keskustelutilaisuuteen. Vapaus lapsille ja nuorille! Tabuna aihe saa vain nopeasti raadollisemman muodon, huolimattomasti ja taitamattomasti toteutettuina ”graffiteina”. Eipä asiaa auta Poliisi-isien provosointikaan. Asiaan pitää suhtautua asiana, ei tunteella, vaikka moni niin kovin haluaa vaikeilla ja luoda graffiteja maalaavista luuseri kuvan. Ei se vain niin mene.

Laillisen graffitiseinän tarve sen kun kasvaa! Virkamiesten ja päättäjien onkin nyt syytä vakavasti tarttua haasteeseen ja luoda tarpeille puitteet. Emmehän halua olla rakentamassa järjettömän virheää Forssan seutua.


Alkuperäinen teksti ja kuvat: anonyymi


  

4 kommenttia:

  1. Joo oli se hienoo saada Forssaan graffitiseinä

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä JiiJii, samaa mieltä. ;)

    Seinän materiaalikustannukset ovat sen verran minimaalisen pienet verrattuna moniin muihin harrastuspaikkojen kustannuksiin, ettei seinä ainakaan hintaan voi kaatua. Ennakkoluulot sen sijaan voivat estää monen positiivisen asian valmistumisen.

    VastaaPoista
  3. Jos Forssaan tulisi seinä saattaisi laittomat maalaukset vähentyä, mutta tämä on vain jossittelua.

    VastaaPoista
  4. Olen samaa mieltä. Voisi tarkastella miten on käynyt muualla, se ei kuitenkaan ole sama asia. Täällä asiat voivat mennä eri tavalla, mutta tämäkin on jossittelua. Mielestäni tärkeämpää on kuitenkin se, että saadaan harrastuspaikka niille jotka haluavat toteuttaa itseään laillisin maalauksin. Seinällä on myös kasvatuksellinen funktio ja siitä riittäisi iloa myös eri koulujen kuvataideopetukseen. Eipä laillisella graffitiseinällä poisteta töhryjä, eikä se lisää kenenkään töhrivän älyä...;-)

    VastaaPoista