perjantai 14. lokakuuta 2011

Take Away Art -Part2

Tänään oli sen verran kaunis ja aurinkoinen syysilma, että viritin jalat kulkemaan foto-walkia. Tosin sää on pikku hiljaa kuulaammaksi muuttuva, josta jo kylmähkö tuuli osasi kertoa. Riittävästi päälle, kamera latinkiin, f-walkkiin parhaiten soveltuvat kengän jalkoihin ja menoksi. Sain muutama viikko sitten kuulla muutamalta eri taholta, kaduilla olevan taas kuvattava setti erilaisia Take Away Art töitä. Tieto antoi tietysti lisäpontta lähteä tallustelemaan uusia muuveja.

Ihan kiva setti tuli kerättyä hieman kanvastöitä muistuttavia pahville tussattuja graffiteja. Pitkälti block letter graffiteja, joskin stencileitä löytyi myös. Osa töistä oli selvästi kerätty parempaan talteen, teippien ollessa enää pinnassa. Onneksi tällä kertaa rohkenin poimia yhden työn mukaani omiin arkistoihin.

Take Away Art -Part1







 


 Rouheeta o!


3 kommenttia:

  1. Asiallinen sivusto, ettenkö sanoisi! Ja mä en sentään mikään graffitien ylimmäinen ystävä ole - mikä tosin riippuu melko pitälti sijainnista ja tyyllilajista (eli kyllähän ne toisinaan toimiikin). Pirun hienoja yksityiskohtia olet löytänyt kyllä.

    Tornista puhumattakaan. Oli muuten liki ettei lähdetty broidin kanssa jo viimeviikonvaihteessa pöhnäpäissämme ihmettelemään, onneks saatiin sillä kertaa himmattua. Tekis mieli melkein kysyä että vaatiko miten paljon kiipeämistä, siis sinne torniin pääsy?

    T: Wolfheart / Autiot ja unohdetut

    VastaaPoista
  2. Kiitti positiivisesta kommentista ja kehuista. :)

    Jep, ihan hirveessä tuubassa ei kyl kannata lähteä tetsailemaan. Kohtuu helppokulkuista rappustelua. Itse torniin pääsy tapahtui yllättävän vaivattomasti, joskin on pääsy nykyään vaikeampaa, mutta ei mahdotonta. Vaatii vain hieman paikkojen ja kulkureittien tuntemusta ja oivaltamista.

    PS. Upeet sivut sulla, noita kuviasi olenkin jo aiemmin tutkaillut muutamiin kertoihin, nättejä kuvia!

    VastaaPoista
  3. Tosi fressiä take awayta! Voisi ittekki mennä taas kaijuttaan vähä Forssaa ku pitkään aikaa take awayta tehny... =) PS. helmi kyl tää blogi!

    VastaaPoista