Raisun lämpimiä muistoja lapsuudesta

Lapsena 80-luvun alussa meitä Koulukadun skidejä yhdisti aika raisut leikit. Usein rajut aktiviteetit suoritettiin silloisella Finlaysonin alueella, nykyisen Renorin alueella, tai pikemminkin katuja ja rakennuksia niille main on sittemmin nuoussut kuin sieniä sateella. Osa tuota laajempaa aluetta Bronks, oli tuolloin jos jonkinmoisten spraymaalikokeiluiden, pommien, liekinheittimien, tulileikkien, yms. temmellysaluetta. Kyseiset puuvillamakasiinit olivat tuolloin monien laitapuolenkulkijoiden tapaamispaikka, jossa he tapasivat rupatella nuotion äärellä, eikä siellä pulloon syletty. Niinpä alue oli myös meille eräänlainen rahasampo kaikkine tyhjine pulloineen ja maahan pudonneine rahoineen, myös suuri seikkailupuisto jonka veroista harva pääsee Fogertyssä enää kokemaan. No, aika kultaa muistot sanos. Ehkä ;)

Monen monituset legendaarisen Maisterin sepustukset, asekaupan ryöstäjien kulkureitiltä löydetyt hirvikiväärinpanokset, punk-korujen myynnit ylihintaan humalaisille naikkosille jne. tapahtumat värittivät silloista lapsuusaikaa. Skeittailun tullessa kaveriporukan elämään, syntyi alueelle yks kaks pöllityistä puista ja kovalevyistä meidän ihka ensimmäinen ramppi.

Muistelen aikaa astuessani kotikerrostalon uumenista kesäiselle pihalle ja tähystäessäni lämppärin ohi pienen joutomaapellon laidassa pikku hiljaa lahoavaa Finskun lauta-aitaa, josta tuo kokonainen seikkaulupuisto laudanrakosista siintää, ei voi kun todeta, ne oli todella hyviä aikoja. Ehkä parhaita. On jopa ihme, että selvisin näinkin ehjin nahoin niistä kaikista kommelluksista, vaikka kivaa olikin.

 Voi sitä iloa kun eräs naapuritalon kersoista oli kähveltänyt autokaupan tapahtumasta suuren määrän ilmapalloja ja tullut niillä muille elvistelemään. Eipä suostunut palloakaan antamaan. Hetki vain ja koko pallomäärä oli jaettu reilulla kädellä vähän sinne sun tänne. Voi sitä päivää ja vesi-ilmapallojen ja ilmapallofutiksen riemua. Aamulla läheisen tarhan piha oli kyllä komea kaikista niistä riekaleista, etten sanoisi tilateos, taidetta. Kun yhdellä oli jotain hienoa ja elvisteli, oli kohta kaikilla. Joskus niin ja muutamasti toistekin. Kuka oli se joka niillä dingorannerenkailla koreili? Ei aikaakaan kun joku oli jo pöllinyt läheisen S-marketin koruosaston tyhjäksi ja näytti miten sitä oikein kukkoillaan. Niin tai näin, nekin menivät jakoon, eipä aina väkisten ja porulla, vaan ihan ajallaan solidaarisuudesta muita kohtaan.

Ensimmäinen kosketus graffiteihin tapahtui varmasti television avustuksella ja lisää myöhemmin Lontoon matkalla. Kun jo pienenä aloitettu dyykkausharrastus tarjosi spraymaaleja, tarkemmin Bronksin läheisyydestä toiselta puolelta Loimijokea oleva autokorjaamon roskis, oli Bronksille pakko mennä tukottamaan. :D Läheinen massiivisen iso vihrää Infon (kirja- ja toimistotarvikemyymälä) roskis Greeneriksi nimetty tarjosi mitä uskomattomimmat löydöt, useammat Comadore 64 pelit tuli sielä löydettyä yms. vähemmän arvokasta, mutta silloin meidän leikkeihin sopivaa sälää.

Eräs reissu on ikimuistoinen. Oli ollut hyvä dyykkausreissu ja löydetty taas mukavasti hieman vajaita kannuja autokorjaamon roskikselta. Suunnattiin tietysti jätkäporukalla Bronksille töhrimään. Juuri kun oltiin aloittamassa paikalle ilmaantui tunnettu jo edesmennyt "laitapuolenkulkija" Mikro. Kaikki oli ihan helkkarin kireenä, sillä Mikro tiesi aina huonoa. Ei vaan päästy Mikrosta eroon, vaan mepä päästii maaleista. Mikrolla kun oli näkemys, että hänen täytyi laittaa näyttävästi näkyvimmälle paikalla oma "täksynsä" ilman meidän suostumusta ja meidän maaleilla. No, siinä me kitistiin ja solvattiin, mutta Mikro se vaan tyytyväisenä maalaili upeaa teostaan. :D Juuri ku hän oli saanut työnsä valmiiksi paikalle ilmestyi kuin salama kirkkaalta taivaalta paikallisille hyvinkin tuttu teollisuusvartija. Siinä se Mikro koitti sännätä telaria pakoon, mutta ei pöhnissään pitkälle pötkinyt. Siinä oli pojilla naurussa pidättelemistä, tuli paskalle huono loppu, sanos.

 

Tämä minikokoinen kannu saattaa olla se ensimmäinen dyykattu kannu. Kannusta tehty nostalgiamaalaus.

 

Bronksi on ollut aina enemmän tai vähemmän töhritty paikka. Kuvissa pääasiassa 2000-luvun töhryjä. Itse jätin töhrimiset lapsuuteen ja keskityin siitä eteenpäin lähinnä taiteeseen. Moni kutsuu töitäni edelleen töhrimiseksi, sillä graffitia ja töhryjä on edelleen vaikea erottaa toisistaan. Ehkäpä myös siitä syystä ennekkoluulot painavat ihmiset uskomaan mitä uskomattomimpa juttuja, joita paskanjauhannaksikin kutsutaan.

 

Jotkut ihmiset ovat yksinäisiä yhdessä. Toiset eivät, vaikka ovat vain itsensä kanssa. Elämä on ihmeellistä.

 

Vihaakaan ei ole unohdettu. Erittäin pidetty poliisimies Mika on saanut näinkin vihaisen kannanoton. Itse suosin puhtaasti laillista provosaatiota ja aiheesta... ;-)

 

Kaatuiko tämä seinä rahan tieltä? Kalliita asuntoja alueelta ainakin löytyy.

 

Joku vaatii vandalisoinnin lopettamista.

 

Ennen Bronksille tuli töhryjä kuin sieniä sateella, nykyisin kalliita omistusasuntoja. Maailma muuttuu ja me sen mukana. Onneksi jäljellä on muistot, joita ei voi kaataa kuin Alzheimer tai jokin muu dementiasairaus. Kohti hautaa, sanos panos, ennenku kohteeseen uppos ja kohde tippus.