keskiviikko 9. lokakuuta 2013

CARPE DIEM

Tämän syksyn katutaideryhmä onkin ollut jo kovassa työn touhussa muutaman kuukauden, mutta tässä tullee vasta ensimmäinen päivitys heidän puuhistaan.

Viime syksynä aidan tuunailu lehdillä tuntui olleen ihan kiinnostava ja huomiotakin saanut katutaidepläjäys, sekä kohtalaisen nopeasti toteutettava, niin päätin ottaa sen myös tuleville oppilaille yhdeksi tehtäväksi. Kaikki oppilaatkin sattuivat olemaan tyystin uusia katutaideryhmässä, niin ei tullut kertausta kenellekään.

Oppilaiden tehtävänä oli listata mielenkiintoisia ja huomiota herättäviä sanoja, sanapareja sekä lentäviä lausahduksia, joista sitten yhdessä valittiin yksi tai kaksi parasta per oppilas ja näistä kaikista taas käytiin äänestys... Sinällään osuva lausahdus nostettiin ylivoimaisesti toteutettavaksi, sillä alkuunsa ajattelin toteuttaa tehtävän viimeisellä viikolla ennen syyslomaa ja kuinkas sitten kävikää. Taivaalta satoi kissoja ja koiria. Carpe Diem (lat.) "tartu päivään" tai paremmin tunnettu käännös "tartu hetkeen" oli siis varsin osuva lausahdus tehtävän toteuttamiselle...






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti