lauantai 7. marraskuuta 2015

Skiers - The last lap

Aattelinpa postailla vaihteeksi jostain hieman erilaisesta, poiketen siis tututusta maalailupuuhista, muusta rääpimisestä tai polakuvailusta, vaikka valokuvaus tähänkin juttuun lujasti liittyy.  Elikkäs miniatyyritaide kyseessä. Eipä mikään ihan uusi juttu tämä, enkä nyt tarkoita pienoismallirakentelua vaikka samoja elementtejä tässä käytetään.

Onhan noita miniatyyritaiteilijoita (jos noin voi tituleerata) maailmalla useampia. Ehkäpä tunnetuin on Slinkachu, mutta onhan noita muitakin, kuten vaikkapa Peeowhy Hymoaad, aka Poy. Kotomaasta löytyy myös, tai no, menee hieman eri suuntaan kun hahmot rakennetaan omin pikku kätösin alusta loppuun..

Enivei, omiin miniatyyripuuhasteluihin.. Jokusen vuoden on tuota figuureilla puuhastelua pyöritellyt päässä ja nyt vihdoin ropsahti postiluukkuun muutama paketti pikkuväkeä. Osa ideoista syntyi katalogia selatessa, katsellessa millaisia hahmoja sitä oikeastaan on. On valmiiksi maalattua vanhaan aikaan pääasiassa rautatiemaailmaan pohjautuvia hahmoja, sekä enemmän nykyaikaisia hahmoja ja siltä väliltä. Ja sitten maalaamattomia hahmoja joiden hinnat eivät päätä pääse huimaamaan verrattuna joidenkin maalattujen figuurien hintoihin. Laiskana tai vain käytännöllisenä hankin valmiiksi maalattuja ja ainahan niitä voi tuunailla enemmän uniikeiksi omin voimin.

Tässä väsäilen parhaillani Skiers-sarjaa, josta nyt tällainen eka kokeilu, sarjan eka setti  - The last lap
Nyt kun tässä katsellut kuvia on aina parantamisen varaa. Tuossa olisi voinu olla vaikka vielä maaliviiva hahmon edessä ja aina tuon kuvakulman yms. voisi miettiä paremmin, mutta näillä parilla fotolla mennään nyt..seuraavaa tuunatessa.. ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti