Jonkin aikaa sitten pohdiskelin pienesti kieli poskessa, mitä samaa urheilussa/liikunnassa ja graffitissa/graffitin tekemisessä voisi olla. Pohdiskeluun liittyy tietysti duuni, mutta se ei sinällään tässä ole olennaista. Äkkiseltään ei paljoakaan samaa, mutta loppupeleissä yllättävänkin paljon yhtäläisyyksiä, joista rykäsen tähän muutaman oksennuksen.
Dynaamisuudessaan urheilu on verrattavissa graffiteihin. Liike ja muutos on 'alati' läsnä, vaikka uskon myös molempien voivan olla staattisia. Urheilulle energisyys ja räjähtävyys on varsin ominaista, kuten myös graffiteille. :-)
Ennen muinoin, ei montaakaan vuosikymmentä sitten, kilpaurheilunkin treenaus oli hivenen toisenlaista kuin nykyisin. Duunipäivän päätteeksi pääsi treeneihin ja sitä treenattiin sen minkä jaksettiin, nykyisin treenit ovat työ. Urheilun treenaus ja monimuotoisuus on yhä värikkäämpää, kuten myös graffitit. Ei montaakaan vuosikymmentä sitten kun graffitit olivat vain yksinkertaisia tikkukirjaimia, nykyisin mahdollisesti joidenkin monimuotoinen työ. Graffitit itsessään ovat värikkäitä, niin ovat myös urheilun kiemurat...
Liikunnastahan sekin käy, jos harrastaa taidettaan kaduilla. Kunnon on kohistava kohti korkeuksia, jos mielii säilyttää anonyymiteettinsä... Siinä vasta hyötyliikuntaa, vaikka suosin kyllä hieman toisenlaisia hyötyliikunnan muotoja. Eipä silti voi välttyä ajatukselta, kuinka taiteensa tekijät voivat joutua toisinaan kuntoaan kohottamaan. Ilman liikettä ei kummassakaan lajissa synny tuloksia. Mitä enemmän treeniä sen parempia tuloksia. Toisaalta itseään ei saa päästää ylikuntoon, eikä elpymistäkään kannata unohtaa.
Urheilun rappioittava vaikutus on päivänselvää. Väittäisin urheilevan henkilön keskiarvoisesti sairastavan urheilu-uransa aikana enemmän, mitä tavallinen rock musiikkia kuunteleva jamppa samassa ajassa. Urheilija ei tervettä päivää näe. Rock musiikki on pelastanut monta ihmistä urheilulta. :-)
Meidän Järvilehdot, Harri Ollit, Nykäset sun muut mahti suurmiehemme rappiollisuudessaan osittavat, ettei liikunta pelasta rappiollisuudelta, kuten jeesusteippi MacGyverin pahasta pinteestä. Eipä se graffitikulttuurikaan kaikkinensa kiiltokuvaenkeli ole. Rappiotaiteenahan tunnettu, mutta nykyisin, jos jaksaa ymmärtää, on graffitikulttuurin parissa elävät varsin päteviä elämänhalinnallisissa asioissa, sekä tunnettuja luovuudestaan ja nopeudestaan.
Throw up kadulle on kuin 110m aidat. Toimiva ja näyttävä piissi poikinensa kuin maratonjuoksu. Juostaan, juostaan, mutta ei voiteta, ilman kunnon douppausta. Siitä ne graffitimaalaritkin tunnetaan. Pelotteluvalistuksen mukaan maalaajat vaanivat pusikoissa huumehuuruissaan veitsi toisessa kädessä ja toisessa maalikannu. Nuoret reippaat urheilijanuoret sentään ymmärtävät miten reilusti erotuomariakin voi rangaista futisottelun tuoksinassa... Elämä on täynnä yllätyksiä, mutta urheilevana kansana ymmärrämme, että vahvakäden tapainen marginaalinen pyöräilyfiasko voi sattua kenelle tahansa...
Sitä, sun tätä ja paljon päälle. Sitä kaikkea on urheilu ja graffiti. Ja siksipä yhdistän nämä kaksi omaan liittoonsa graffitimaisella kuvakielelläni. Juurtuvat arseet ylös sohvista ja kehittymää! Juu juu.
