Summer Shots Vol.2

Muutamia random kesäräpsyjä neljällä eri kinokameralla. Sieltä sun täältä, duunista, vapaalta ja tien päältä.

Summer Shots

Muutamia random kesäräpsyjä kolmella eri kinokameralla. Sieltä sun täältä, duunista, vapaalta ja tien päältä.

Polaroid Spirit 600 CL

Polaroid kamerasarja saa nyt jatkoa huomattavasti yksinkertaisemmalla ja huokeamman hintatason kameramallilla, mitä sarjan aloittanut Polaroid ImagePro on. Spirittiä voi huolella kuvailla lelukameraksi, jos edellä mainittu on edes jonkun asteen pro Polaroid. 

Polaroid Spirit 600 CL kameran valmistus aloitettiin vuonna 1986, mutta valmistus lopetettiin jo pitkälti ennen 2000-lukua. Monet polaroidmallit ovat ominaisuuksiltaan vastaavia kuin Spirit, niissä erona lähinnä ulkonäkö. Osaa malleista on valmistettu vain pieni rajallinen määrä ja niistä onkin tullut kameraharrastajille arvokkaita keräilykappaleita. Spirit on suhteellisen yleinen kamera. Ihka ensimmäinen ja uutena 90-luvun alkupuolella hankkimani Polaroid Close up omaa modernimman ulkonäön, mutta on toiminnoiltaan identtinen Spiritin kanssa. Molemmat kamerat imevät sisäänsä 600-sarjan filmiä, jonka saatavuus on ehkäpä polaroidfilmeistä varminta.

Polaroid Spirit 600 CL on kokomuovikamera, poislukien muutamat sisäiset metalliosat. Kamerassa myös linssit ovat muovisia. Jotkut ominaisuuksiltaan vastaavat Polaroidkamerat ovat varustettu lasilinssillä. Myös Close Up on muovilinssikamera. Spiritissä on sisäinen salama, välähtäen aina kuvatessa. Salama saa virtansa filmipaketin sisään rakennetusta paristosta. Alkuperäinen Polaroid filmipaketti sisältää 10 kuvaa. Nykyisin esim. IMPOSSIBLEn PX filmipakka sisältää vain 8 kuvaa, polaroid ei tätä nykyä valmista instantfilmejä. Kuvan kehittyminen valmiiksi kuvaksi tapahtuu 1-3 minuutissa (21 asteessa) kuvaamisesta. Kylmä ja kuuma voivat vaikuttaa kuvien kehittymiseen sekä kuvien ilmeeseen erilaisina kehitysvirheinä, jotka tuovat vain lisä eloa rouheisiin retrokuviin. Kamera tarkentaa perus asetuksilla 1,2m -ikuisuuteen sekä sivusta liu'utettavan muovilinssin läpi lähikuvia 0,6-1,2 metriin. Spiritissä on lisäksi valotuksenkorjauksen liukusäädin, jolla saadaan kuvista tummempia tai vaaleampia.

600 CL on halpa ja helppokäyttöinen vintagekamera. Omani hankin kirpputorilta parin euron hintaan. Huuto.net:stä löytyy monenlaisia polaroideja, joskin hinta nousee helposti muutamiin kymmeniin eroihin. Filmi kyseisiin kameroihin maksaa noin 20€. Kuvakoko on kehyksineen 89 x 108mm ja ilman kehyksiä 79 x 79mm, eli sitä kuvakokoa miksikä polaroidit ehkäpä tavallisesti mielletään.

Tässäpä vielä muutama räpsy palan painikkeeksi. :)

Finlaysonin puuvillateollisuuden loputtua monet suuret tilat ovat edelleen tyhjillään mutta pikku hiljaa tilat saavat yhä enemmän uutta toimintaa. Ja hyvä niin.

Sähköä. Taustalla viimeinen rapistumassa oleva vanha pytinkirakennus, joka tarvitsisi ehdottomasti toimintaa pysyäkseen hyväkuntoisena.

Forssan museon yksi kolmesta toimipisteestä on vanhassa puuvillamakasiinissa.

Hieman kirjastorakennusta, käsityökeskus Sigridiä sekä lasten ja nuorten kuvataidekoulua. Kaksi jälkimmäistä ovat saaneet paikkansa vanhasta lankavärjäämöstä.

 Espoolainen Eerin Rosenström on vuokrannut  Kuhalankosken voimalaitoksen ja valjastanut sen pitkän hiljaiselon jälkeen uudelleen sähköntuotantoon.  Tässäpä vielä linkki YLE.n uutiseen.

Samaisen herran puukaasuauto.  Mielenkiintoinen videokin sattui tuubista löytymään.

Monessa mielessä eläväinen Tölö. Tölöllä kulki muinoin kuuluisa kappeeraiteinen. Asemarakennus/tallirakenus taisi olla vanhan poliisilaitoksen tuntumassa. Ikävä kyllä kapearaiteista ei täällä Fossassa osattu oikein myöhemmin arvostaa, siksipä raiteistakaan ei ole oikeastaan enää mitään jäljellä. Kirjaston tuntumassa, kehräämömiljöötä kaunistamassa, muistoksi saatu veturi komeilee raiteillaan vitriinissä. Vain muistoissa ne hetket kun vanhoissa Asko Oy:n hiilivaunuissa muksuna leikittiin ja raiteilla talsittiin. Uudet ajat, uudet muistot...kohti uusia...

Ennakkoluuloja, valheita ja syrjintää?

Lukiessasi tätä blogia, olet saattanut huomata, että fogesta löytyy tätä nykyä, tai ainakin vielä tällä hetkellä, lasten ja nuorten kuvataidekoulun alainen katutaideryhmä. Katutaide on siitä erikoinen taiteenala, ettei siihen saa juurikaan koulutusta, mutta miksi pitäisikään, sillä taide kaduilla ei välttämättä eroa taiteesta galleriassa. Hmm... monipiippuinen asia, joka on helpompi ajatella, kuin kirjoittaa äkkiseltään yksinkertaiseen ja ymmärrettävään muotoon. Katutaide ei olekaan yksinkertainen asia, ajatellen mitä kaikkea katutaidenimikkeen alle voidaan liittää.

Kuvataidekoululla lapset pääsevät harrastamaan katutaidetta, syventymällä katutaidetehtävien kautta katutaiteeseen. Sillä tavalla nuorten ymmärrys kasvaa, mitä se katutaide oikeastaan on. Katutaide ei ole töhryjä, kuten turhan monet saattavat katutaiteen tietämättömästi ymmärtää. Se ei ole pelkästään graffitia. En kuitenkaan lähde selittämään mitä katutaide oikeastaan voi kaiken kaikkiaan olla, sillä itsellänikin on asiasta rajallinen käsitys.

Sana katutaide sen sijaan aiheuttaa monissa ihmisissä negatiivisia ajatuksia, jotka ilmenevät nopeasti ihmisten erikoisena käyttäytymisenä. Tässä asiassa tieto ei lisää tuskaa, vaan helposti päinvastoin. Graffiti joka voidaan nähdä yhdeksi osaksi katutaidetta, sai Helsingissä nolletoleranssin aikaan sellaisen ilmenemismuodon, ettei monikaan välttämättä koe sitä katutaiteeksi. Täysi kieltäminen saa helposti ikävää vastakaikua.

Kuvataidekoulun syyslukukausi lähentelee loppuaan. Ajatuksissa oli, että viimeisille tunneille voisi koittaa kehitellä jotain, jossa nuoret saisivat kenties uusia jänniä kokemuksia, jonka kautta oppisivat arvostamaan vanhaa rakennuskantaa, samalla oppien katutaidetta. Tarkoitus oli teettää oppilailla animaatiotehtävä, sekä mahdollisesti reverse graffititehtävä vanhassa Renor:n omistamamissa kutomon tehdashalleissa. Sain kuulla kuvataidekoulun valokuvausryhmän olleen aiemmin kyseisissä hallissa valokuvaamassa, joten samankaltainen tehtävä, joka siis pääasiassa valokuvaamalla tallennettaisiin sopisi varmasti tehtäväksi kutomon miljöössä. Mutta kuinkas kävikään?!

Soitin asian tiimoilta Renorin kiinteistöpäällikölle esitellen asian asiallisesti. Vastaukseksi sain, että kyseisistä tehdashalleista ei löydy meille soveltuvaa valokuvauspaikkaa. Toiseksi, kesätyöntekijät olivat puhdistaneet tehdashallit kiiltävän puhtaiksi. Kolmanneksi, miljöössä on tällä hetkellä menossa joka puolella remontteja, ettei kulku onnistu. :D

Onneksi olin hieman aiemmin ottanut asioista selvää, kyselemällä tiloissa kulkevilta työtekijöiltä tilojen kunnosta. Sain kuulla, että kutomon tyhjillään olevat tehdashallit ovat erittäin pölyiset, huomion tein myös työntekijöiden vaatteista. Kesätyöntekijän esimiehenä olisin huolissani työntekijöiden työtuloksesta!! Rahaa ei kannata haaskata!! Eräs alueella kiikareineen lintuja bongannut henkilö oli tehnyt joen toiselta puolelta töhryisistä tehdasikkunoista vahingossa havainnon. Lokin pas*aa on myös katoilla luultavasti vähintäin yhtä kiitettävästi, kuin valheet valuvat vastauksina, päättelin kahden henkilön puheista. Sain myös kuulla alueella olevan remontteja, mutta ne sijoittuvat sellaisiin paikkoihin, joihin emme olisi edes halunneet mennä. Alueella on paljon tyhjiä halleja joissa ei ole menossa remonttia, joihin kulku tapahtuu vaivattomasti, jos ei nyt taskulampun valossa jännityksellä kulkua tasaisella tehdaslattialla koe esteeksi. :)
Kuulin alueelta löytyvän juuri meille soveltuva kuvauspaikka ja juuri tuon tiedon vuoksi päätin lupa-asiaa kysellä. Muistan myös itse halleissa Ars Häme näyttelyn aikana käyneenä kutomolta löytyvän varsin mainioita paikkoja oppilaiden tehtävää varten.

Väkisin mieleen tulla tupsahti kysymys, onko Renorilla mahdollisesti tietynlainen yhtenäinen kielteinen kanta kaikkeen katutaiteeseen? Sillä muutamia vuosia sitten aiempi kiinteistöpäällikkö vastasi kielteisesti kyselyyni puuvillamakasiinien käytöstä urbaanin tapahtuman pitopaikaksi. Itse asiassa kielteisyys ilmeni heti, kun mainitsin nuorison. Vinkiksi sain häneltä, että eikö meidän kannattaisi järjestää tapahtuma Forssan torilla. :D

Kaikki tämä koettu loi mieleeni kasan kysymyksiä. Kuka, missä, mitä, hä? Tai siis, suhtaudutaanko nuorisoon ja etenkin katutaiteeseen ennakkoluulojen vuoksi kielteisesti? Vaivautuvatko ennakkoluuloiset ottamaan edes hitusen selvää katutaiteesta vai haluavatko kynsin hampain pitäytyä omissa luuloissaan? Miksi valheet ovat toisinaan kovin läpinäkyviä? Onko kiinteistöpäällikön suhtautuminen verrattavissa syrjintään? Valokuvausryhmä pääsee tiloihin kuvaamaan, mutta katutaideryhmä ei. Kenties kyseessä on sukupuolisyrjintä, sillä tuolloin valokuvausopettaja oli nainen, kun katutaideryhmän opettaja mies? Syntyykö tästä kirjoituksesta muuta keskustelua kuin, että kirjoittaja on pöpi, eikä itse tiedä maailman realiteeteistä hölkäsen pöläystä? Toivottavasti tämä avaa edes nuorison parissa keskustelua.

Mitenkään uskonnollista kantaa tuomatta esiin, eli vain katutaiteesta inspiroituneena, lopetan kriittisen tarkasteluni ehkäpä maailman tunnetuinta anarkistia lainatakseni:  "Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä he tekevät."

Urbaania tutkimusmatkailua –Kutomon korkeuksissa

Viimeksi kaiuttelin kuvia kutomon miljööstä kaikukameralla. Tällä kertaa tapahtui niin, että löysin itseni kutomon katoilta digikamera kourassa. Jollain kumman ilveellä olin itseni sinne kammennut, kuka enää muistaa miten ja olisihan se liian pitkä stoori kerrottavaksi, ehkä…

Tutkimusmatkailuun käy kaikuja, siis urban exploration noin kolmannella äidinkielellä sanottuna. Monet kolot kokematta, nurkat nuohoomatta, mutta tämän reissun jälkeen yksi ylväs valloitettuna.

 

Tutkailu ja tutkiminen alkaa noista mystisistä kutomon sisäpihoista, joilla ei nykyisin juuri minkäänlaista funktiota ole, tai no, antavat ne eri tiloihin kivasti luonnonvaloa, jos ei muuta. Pääkohde siintää taustalla ylväänä.

 

Kutomon vanha voimalaitos ja mystinen silta näyttää jo aivan toiselta näistä maisemista.

 

Palatakseni  tuohon fallokselliseen pääkohteeseen kutomon vesitorniin. Siinä se seisoo valloitettavana. Pienen tutkailun jälkeen huomasin kaiutelleeni itseni vesitornin sisälle. Mistä lie pienestä raosta sinne eksyin. Aakeeta on laaketa, edessä rappuset alas ja ylös. Jokainen joutaa lopulta alas, vaan harvempi meistä pääsee todella ylös.

 

Likaisia ikkunanäkymiä. Tämäkään paikka ei ole jäänyt ilman urbaaneja merkkejä. Reverse graffiti ikkunassa lämmitti mieltä. Muutenhan Koko kutomon alue, pois lukien läheinen silta, on säilynyt yllättävän puhtaana töhryiltä ja graffiteilta koko sen historian. Kertooko se siitä, että miljöötä osataan arvostaa myös töhrypiireissä, angsti puretaan muualle, rikkaiden ja hyväosaisten seinille?

 

Mitä korkeammalle kipusin, sen täydempiä kerrokset olivat. Tässä vielä varsin tyhjä kerros. Askelta askeleen perään. Seuraavissa kerroksissa kulku kävi ahtaammaksi vesitankkien vuoksi ja samalla mielenkiintoisemmaksi. Huippu siinsi edessä.

 

Vihdoinkin perillä. Ensimmäisenä tervehti Soneran linkkimasto.

 

Kutomon miljöö on muuttunut ajan saatossa, mutta vielä seisoo edessä tyhjillään jököttävä voimalaitos. Piskuinen Foge ei pärjää yhdellä kauppakeskuksella, juuri joen toiselle puolelle vanhan toimintansa lopettaneen sahan tontille rakennettiin kaikkia sykähdyttävä Prisma ostosparatiisi. Palvelut sen kun paranevat! Nyt tiedän senkin asian, minne nuoret lähihoitajiksi itsensä kouluttaneet tyttelit siirtyvät työskentelemään. On ilo nähdä lähihoitajat kaupan kassalla. Kouluttautuminen kannattaa aina!

 

Kutomon sahakattoisia labratiloja. Oikealla keltainen viimeinen vikspergin pytinki. Paljon nähtävää ja sanottavaa, vaan vähemmän aikaa sanoille.

 

Fogen ainut liikenneympyrä. Taustalla urheiluhalli, joka nimettiin oivasti tuhoisan tulipalon ja remontin jälkeen Feeniksiksi.

 

Sahakattoinen kutomon kauppakeskus. Vasemmalla rankasta maineestaan kuuluista Viksbergin lähiö. Oikealla hurjasta maineestaan tunnettu Tölön lähiö. Luoteja, puukkoja ja kyyneliä... kaikkea kummaa kaikuu noiden lähiötalojen väleissä. Douppii shittii sanos!

 

Valkoinen lippu lähiörauhalle! Ei enää huumeriitoja ja muuta hörhöilyä kiitos!

 

Jos on Fogessa hurjia kurjia lähiöitä, on uusia juuri valmistuneita jokiranta asuinalueita, jossa pyssyt ei pauku, mutta rahvaankin käy alueen läpi kulku. Siitäkö johtuu oikealla siintävän alueen seinille roiskitut töhryt? Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa…

 

On tähän torniin useampikin kulkija ennen kaikuja löytänyt, en siis ole ainut tutkimusmatkailija tässä kylässä. Tutkimisen ja kokemisen riemua kaikille. Ugh!